Sosioblogia

Irrallisia huomioita siitä, mikä sattuu lankeamaan yhteen.

Sunday, September 17, 2006

Ja joka toista sanoo...

Thursday, August 31, 2006

Kotiinpaluu

Nuorempana innostuin liian helposti mitättömyyksistä. Nyt sen näkee. Tai eiväthän nuo toki silloin tuntuneet mitättömyyksiltä, eivät toki, eivät hän.

Muistan vielä isoäitini siskon, tai puolikkaan, koska mummo oli täpärä. Olin tuolloin varma, että tuo nainen on sitten taatusti maailman suurin. Naapurikylissä kenestäkään ei ollut vertailtavaksi hänen rinnallaan. Isotäti-Korpus oli korkeampi kuin minun ja pienempien veljieni hökötti. Istuessaan suosikkipaikassaan, josta ei muuten hievahtanutkaan viimeiseen seitsemään vuoteensa oma oli siis hän, nojasi hän kahden suuren tammen runko-oksiin pulleroisilla käsillään ja läähätti. Läähätti perääni, siskoni perää, veljieni perää. Hänen poimuisa kudoksensa tursahteli joka rykäisyllä ja sanotaanpa tulleen merisairaaksikin ihan vain syystä että seisoi ja ihmetteli, muljautti silmiään siä. Kihara tukka huojui latvuksissa eikä noiden tammienvälimetrien läpi kulkenut konsa, ei Julia eikä hänen Romeonsa.

Kolmannella seikkailullani etelän uudella mantereella saavuin vuorokausi täydenkuun jälkeen keskellä kelmeää tähtikirkasta tähtivyöyötä niiden vuorten yli suuren Valtameren rantaan. Siellä kaupungin vanha hallitsija istui torilla ylväänä ja liikkumattomana katsoen merelle. Hänen hämmästyttävän suippoa pääkupoliaan pyyhkivät valonheittimet osoittivat jutun. Homman. Hänen tatuoituihin olkapäihinsä oli kirjailtu puhtain neonvaloin mitä irstaimpia solvauksia ja tokkopa yksikään, joka niitä on lukenut on taaaa'h.

Siinä istui vanha kuninkas, kolmesataa metriä korkea kunnianarvoisa suippokalloinen mies. Ei ollut isotädistä tammineenkaan vertauskuvaksi hänen kantaiselleen astujalle.

Minä istuin kukkulalla, katsoin suurta kuningasta ja hymyilin. Hymyilin ja ymmärsin joka hetki enemmän ja enemmän. Ihminen rakentakoon pesänsä sinne, minne hänelle on kauneutta suotu, sillä kauneutta rakastamaan on ihmisen lapsi luotu.

Minä istuin vuorella, katsoin suurta kuningasta ja hymyilin. Kaunis oli hallitsijan suuri suippo kallo, mutta kotini on siellä, mihin olen matkalla. Kodissani on ikuinen hetki, syksyinen auringonlasku aina ja äärettömästi.

Monday, April 24, 2006

Annihilatio mundi

On syytä pidättäytyä kuolleiden ja elävien, sivetti- ja epäsivettikissojen roplaamisesta, ravintona nauttimisesta ja muusta hedonistisesta konsumoinnista. Pulujen ja spurgujen kevätmuutto nostaa pallonlaajuisen pandemian riskiä. Paheellinen elämä ei siis enää kannata.

Muttette te nihilistit varmaankaan pane paljoakaan arvoa tälle kommentille, vai?

Tuesday, April 18, 2006

Myrkyllinen, mutta ryöpättynä herkullinen

Pääsiäisen saldo: ostin sienestysoppaan kirpputorilta kahden ja puolen euron tyydyttävään hintaan. Vuosimallia 1974, kannet ovat kovat, värikuvat kauniita. Sieniherkkujen ystävän tulee tuntea myrkkysienet ja pidättäytyä herkuttelemasta tuntemattomilla itiöemillä. Sienestys on mielestäni marjastusta oivempi kontemplaatiokeino. Vaatii paneutumista, eikä niinkään pelkkää möllyköiden mättämistä pataan.

Ihmiset sekoavat keväällä. Itsekin tunnustan vireystilani nousun, mutta varsinainen piikki saavutetaan yleensä vasta syysateiden saapuessa. Kaupunki on keväällä pölyinen ja limaisen roskainen. Vakavasti harkittavaa on tupakoinnin lopettaminen nyt. Ovat mokomat tököt saastaisia katukuvassa. Vähenee ainakin, keuhkoihin sattuu. Vanhat ystäväni ilmoittivat hääpäivänsä – elokuulla 2007. Mitä helvettiä? Onnea vaan ja raketti kuuhun, mutta tuntuu hieman kummalta tuollaisesta yltiöpäisesti intoilla. Kai sen saa perua? En luottaisi ihmisluonteeseen, etenkään omaani, noin paljon. Toki keskiaikainen kirkko on toimitukselle sovelias.

Häät ovat muuttuneet. [empiirinen havainto] Kaikkien avioon astelleiden nuorten ystävieni toimitukset ovat olleen kummaa parin itsekorostusta. Amerikan mallia. Lapsuuden sukuhäissä oli pöntölliset sahtia, hyvät ruoat ja välitön tunnelma. Ukot menivät halkopinolle tai parkkipaikalle potkimaan kiviä ja naukkailemaan piilopulloista väkvää. Nykyään lauletaan ja esitetään ja mennään kotiin. Hölmöä. Olkaa kaikki siivompia, kuin olettekaan ja katsokaa vastanaineiden neitseellistä onnea.

Tämä oli ensimmäinen merkintä tässä blogissa. Luulenpa, etten enää koskaan bloggaa häistä, koska niistä ei ollutkaan juuri mitään sanottavaa.